lauantai 20. joulukuuta 2014

Ystävysten lämmin jälleennäkeminen

Irma oli laittanut tuttuun tapaan herkullista ruokaa tarjolle. Pöytään oli katettu porkkanalaatikkoa ja palan painikkeeksi Urkille tarjolla oli myös kotikaljaa. Jouluna oli lupa vähän herkutella. Iiriskin söi hyvällä ruokahalulla, vaikka joskus unohtuikin katselemaan ikkunasta ulos, kun lumihiutaleet hiljalleen leijuivat alas taivaalta.


Urkin vatsanpohjaa kutitteli sillälailla jännästi. Tiedä johtuiko siitä eilisestä postikortista vai jouluako se mies jännittää.

Yhden maissa Urho-Kalevi heitti talvipalttoonsa päälle ja hyvästeli naisväen hetkeksi. Pitää lähteä sinne linjuriasemalle hakemaan sitä Iitukkaa. Heippa hetkeksi! huusi Urho ja kolautti kuistin oven kiinni perässään.

Asemalla Iitukka jo odottelee. Iitukan mielessä myllää.. älä kato päin, älä kato. No nyt se huomas. Hei Urkki! Ihana nähdä pitkästä aikaa.
Iitukkako se siinä?

No onhan se Iitukka.
Ja niinhän se Iitukka, villikko luonteinen kun on, melkein hyppäsi Urkin kaulaan nähtyään tämän.
Kyllä on ihana nähdä pitkästä aikaa sinua, rakas ystäväni.
Mitäs tässä nyt... pusunko moiskauttaa poskelle?

Urkki, otas tämä kinkku kantoon. Voi miten se nyt painaakin näin? Kyllä tästä riittää sitten Irmalle ja Iiriksellekin.

...vai riittääkkö sittenkään? Olisiko sittenkin pitänyt ottaa se isompi kinkku matkaan mukaan, Iitukka pohtii.

Annapa tänne se, kun näyttää niin painavalta. Missäs ne sinun loput matkatavarasi ovat? Voisin heittää tuonne takakonttiin, Urkki kysäisee.
Ja niin Iitukka ja Urho-Kalevi lähtevät ajelemaan kotia kohden pitkin talvista kylätietä.
Tarina jatkuu huomenna...

4 kommenttia:

On ihana lukea kommentteja. Kiitos!