perjantai 5. joulukuuta 2014

Eivät edes kengät kastuneet..

Itsenäisyyspäivä tuo Urho-Kaleville aina mieleen sota-ajan muistot. Urhon veteraaniviiri komeilee hänen työpöydällään.

Urho-Kalevi palveli sodan aikana panssarilaiva Ilmarisella, joka oli yksi sodanaikaisen Suomen laivaston lippulaivoista.

Dramaattisen yön tarina.

13.9.1941 käynnistyi operaatio Nordwind. Operaation tarkoituksena oli saada puna-armeija uskomaan, että saksalaiset joukot olivat nousemassa maihin Hiidenmaan ja Saarenmaan saarille mereltä päin. Utön edustalle koottiin 15 aluksen saattue, jonka tarkoituksena oli saada neuvostojoukkojen tiedustelu huomaamaan laivat. Operaatio epäonnistui pahemman kerran.

Laivasaattue purjehti kohti etelää reittiä, jota ei oltu ehditty raivata miinoista. Päivällä Ilmarisen miinanraivaimeen tarttui miina, jota ei saatu irrotetuksi käsivoimin merellä. Pimeys laskeutui klo 20.30, ja saattueen oli tarkoitus palata takaisin kotisatamaan. Ilmarinen käännettiin oikean kautta, jotta raivaimeen tarttunut miina ei törmäisi alukseen. Käännöksen aikana räjähti voimakkaasti. Laiva vapisi ja tärisi räjähdyksen voimasta ja laiva kallistui äkisti vasemmalle ja kaatui vajaassa minuutissa. Nyt oli piru irti. Seitsemän minuutin kuluttua räjähdyksestä, laiva katosi synkkään mereen.

Urho-Kalevilla oli onni matkassa, hän oli nimittäin kannella vartiovuorossa kyseisenä yönä ja hän onnistui pelastautumaan apuun tulleelle sisaralus Väinämöiselle 132 muun miehistön jäsenen kanssa. Suuri osa pelastautuneista joutui veden varaan kuka haalien mitäkin kelluketta avukseen. Kaikilla ei ollut suojelusenkeli mukana, vaan 271 miestä hukkui tuona yönä. Erikoista pelastuneiden ja kaatuneiden suhteessa on se, että moni komentosillalla tai märssyssä olleista hukkui, kun samaan aikaan huomattava määrä miehiä murtautui ulos syvältä panssarikannen alta. Mahtoiko Urho-Kalevi olla peräti tupakkatauolla keittiön eteisessä lähellä tornin ulko-ovea räjähdyksen tapahtuessa, koska kuulemma eivät edes kengät kastuneet?

Ilmarinen upposi niin nopeasti, etteivät paikalla olleet kaksi tehokkainta mahdollista pelastusalusta – jäänmurtajat Jääkarhu ja Tarmo ehtineet tehdä mitään. Niissä olisi ollut kaikki tarvittava pelastuskalusto raskaita tyhjennyspumppuja, nostureita ja sukeltajia myöten. Muut saattueen alukset kääntyivät takaisin, ja pääsivät turvallisesti saariston suojaan. Urho-Kalevin palvelusaika jatkui dramaattisen yön jälkeen kesään 1944 saakka. Urkille aihe on raskas, mutta samalla rakas. Tarinaa on kerrottu lapsenlapsille useamman kerran. Hmm. aiheesta saakin mainion taulun aikaiseksi.


(Panssarilaiva Ilmarisen hylky paikannettiin kolmen vuoden etsintöjen jälkeen vuonna 1990. Seuraavana vuonna kuusi aluksesta pelastunutta veteraania pääsi katsomaan hylkyä pienoissukellusveneellä. Hylky on ylösalaisin 25 meripeninkulman päässä Utöstä etelään 70 metrin syvyydessä. Noin 15 kilometrin päässä Ilmarisen hylystä on M/S Estonian uppoamispaikka.)

Hyvää itsenäisyyspäivää ja muistetaan kiittää sotaveteraaneja!

2 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta muistelukirjoituksesta. Hienoa kun jälkipolville jää muistikuvia isoisiemme ja isiemme kohtaloista. Hyvää Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, nyt tämä tarina nivoutui askeleen lähemmäs. Upean työn ovat sotiemme veteraanit tehneet. Kiitos heille, voimme tänään jälleen juhlia.
    Hyvää itsenäisyyspäivää Kaisa sinulle ja perheellesi - ja Urkille ja kaikille muille!

    VastaaPoista

On ihana lukea kommentteja. Kiitos!