sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kirjoituspöytä

Pysytään vielä makuuhuoneen kalustuksessa. Tein kirjoituspöydän ulkomuistista, joten en ole ihan varma oliko pöytä aikanaan juuri tämän näköinen. Alkuperäisen pöydän suunnittelija oli muistaakseni tanskalainen. Laatikot ovat avautuvaa mallia.
Pöydälle piti saada -50 ja -60 luvun kirjoja. Tein mm. autokoulun ajo-opetuskirjan, uimaliiton julkaisun, maamme-kirjan, pari-kolme aapiskukkoa ja jokusen kaunokirjallisuutta edustavan teoksen. Pöydälle haluaisin vielä sellaisen vihreäkupuisen "pankkiiri"-valaisimen. Tuoli on tuunattu vanhasta Lundby-tuolista. Maalisin tuolin mustaksi ja päällystin istuinosan keinonahalla.
En ole vielä päättänyt mitä vielä toistaiseksi tyhjänä olevaan yläkerran toiseen huoneeseen tulee. Voi olla, että tämä kirjoituspöytä päätyy lopulta erilliseen työhuoneeseen.


4 kommenttia:

  1. Kyllä näyttää ihan tutun oloiselta tämä kirjoituspöytä. Ihastus, ihastus, ihastus

    VastaaPoista
  2. Tuttu kirjoituspöytä on minulle myös ja muistan nuo laatikkojen muodon. Ihanaa tavaraakin siihen olet jo koonnut.
    .

    VastaaPoista
  3. niin tuttua, samanoinen 1:1 löytyy vielläkin mummulasta.
    ihana kaikkine pöydällä olevin herkuin <3

    VastaaPoista
  4. Nii i mahtava kirjoituspöytä...ja noi kaikki pienet jutut, aivan mahtavia!!

    VastaaPoista

On ihana lukea kommentteja. Kiitos!