sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kuisti alkaa olla viimeistelyä vaille valmis

Pari viikonloppua on mennyt kuistin parissa. Kuisti on toistaiseksi irrotettavaa mallia ja sen katon saa auki. Katolle olisi tarkoitus piilottaa valojen katkaisijat ja paristot.

Seinät tapetoin 1940-luvun tapetilla, jonka kutistin 1:18 kokoon. Paneloinnin tein kahvitikuista, joita sain kahvilayrittäjäystävältäni. K-tuolin olen tehnyt aikaisemmin talvella ja pyörivä jakkara on ostettu Marialta.  Kuistilta puuttuu vielä loput ikkunaverhot, pöytä ja pientä rekvisiitta seinille ripustettavaksi.

Eilen tein kultakalamaljoja. Pienen pienet kultakalat ovat kooltaan 4-5 mm. Kaloja tein kieli keskellä suuta hitaasti ja hartaasti. Pieni paisto uunissa, silmien maalaus ja valmista tuli.

Seuraavaksi vuorossa oli lasihelmien täyttö. Kovettuva vesiresiina on minusta aika vaikea materiaali, koska kovettumiseen menee 24 h ja sekoituksen kanssa saa olla todella tarkka tai koko homma menee piloille. Tällä kertaa onnistuin kuitenkin tekemään 8 pikkuruista kalamaljaa, joista tosin yksi putosi lattialle juuri kun olin kiillottamassa lasia.





6 kommenttia:

  1. Voi,että hieno! Meillä on tulossa samalla periaatteella toimiva kuisti! Katto tosin lähtee kokonaan... ja miten voi olla noin samanlaiset ajatukset tuon ovenkin suhteen...Mistä sie oot tuon oven "panelit" tehny.. mie aattelin cocktailtikkuja tai hammastikkuja...
    Huh hyvät väritkii oot saanut oveen!

    VastaaPoista
  2. Ovessa on Bilteman rimoista tehty kehys ja pleksi lasina. Tuo sormipanelointi on balsaa, jonka olen urittanut viivottimella ja sellaisella "ball styluksella" (en tiedä nimeä sille terättömälle kynälle). Pintaan sipaisin ohuelti rievulla petsiä.

    VastaaPoista
  3. Kattoratkasu onkin hyvä idea,siis että valaistusjuttuja mahtuu sinne.Suloinen jättiläinen ikkunan takana :D ja ihana talo muutenkin!

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuus - täällä yksi myös tuontapaista ovea haikaillut, ihana nähdä sellainen valmiina. Voi Kaisa, on kyllä ihana kokonaisuus. Tuo tapettikin. Ja sitten; - tuo kalamalja! Voiiiiiiih!

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa... minun talo 98 on vielä sohvan alla avatussa paketissa, isäntä epäili, että ensi kesään, mutta kunhan tästä päästään arkeen... työpaikan askartelupajassa on kuviosaha, jota saan käyttää tarvittaessa. Muutama pikkufiksaus täytyy tehdä Erjan sahauksiin, täytyy harjoitella vähän ennen kuin talon seinää alan. Nämä sivut saa sormet syyhyämään oman talon rakentamiseen.

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuutta <3 Ei voi, ku ihailla :) Oot sää kyllä niin mestaritekijä <3

    VastaaPoista

On ihana lukea kommentteja. Kiitos!