perjantai 5. joulukuuta 2014

Eivät edes kengät kastuneet..

Itsenäisyyspäivä tuo Urho-Kaleville aina mieleen sota-ajan muistot. Urhon veteraaniviiri komeilee hänen työpöydällään.

Urho-Kalevi palveli sodan aikana panssarilaiva Ilmarisella, joka oli yksi sodanaikaisen Suomen laivaston lippulaivoista.

Dramaattisen yön tarina.

13.9.1941 käynnistyi operaatio Nordwind. Operaation tarkoituksena oli saada puna-armeija uskomaan, että saksalaiset joukot olivat nousemassa maihin Hiidenmaan ja Saarenmaan saarille mereltä päin. Utön edustalle koottiin 15 aluksen saattue, jonka tarkoituksena oli saada neuvostojoukkojen tiedustelu huomaamaan laivat. Operaatio epäonnistui pahemman kerran.

Laivasaattue purjehti kohti etelää reittiä, jota ei oltu ehditty raivata miinoista. Päivällä Ilmarisen miinanraivaimeen tarttui miina, jota ei saatu irrotetuksi käsivoimin merellä. Pimeys laskeutui klo 20.30, ja saattueen oli tarkoitus palata takaisin kotisatamaan. Ilmarinen käännettiin oikean kautta, jotta raivaimeen tarttunut miina ei törmäisi alukseen. Käännöksen aikana räjähti voimakkaasti. Laiva vapisi ja tärisi räjähdyksen voimasta ja laiva kallistui äkisti vasemmalle ja kaatui vajaassa minuutissa. Nyt oli piru irti. Seitsemän minuutin kuluttua räjähdyksestä, laiva katosi synkkään mereen.

Urho-Kalevilla oli onni matkassa, hän oli nimittäin kannella vartiovuorossa kyseisenä yönä ja hän onnistui pelastautumaan apuun tulleelle sisaralus Väinämöiselle 132 muun miehistön jäsenen kanssa. Suuri osa pelastautuneista joutui veden varaan kuka haalien mitäkin kelluketta avukseen. Kaikilla ei ollut suojelusenkeli mukana, vaan 271 miestä hukkui tuona yönä. Erikoista pelastuneiden ja kaatuneiden suhteessa on se, että moni komentosillalla tai märssyssä olleista hukkui, kun samaan aikaan huomattava määrä miehiä murtautui ulos syvältä panssarikannen alta. Mahtoiko Urho-Kalevi olla peräti tupakkatauolla keittiön eteisessä lähellä tornin ulko-ovea räjähdyksen tapahtuessa, koska kuulemma eivät edes kengät kastuneet?

Ilmarinen upposi niin nopeasti, etteivät paikalla olleet kaksi tehokkainta mahdollista pelastusalusta – jäänmurtajat Jääkarhu ja Tarmo ehtineet tehdä mitään. Niissä olisi ollut kaikki tarvittava pelastuskalusto raskaita tyhjennyspumppuja, nostureita ja sukeltajia myöten. Muut saattueen alukset kääntyivät takaisin, ja pääsivät turvallisesti saariston suojaan. Urho-Kalevin palvelusaika jatkui dramaattisen yön jälkeen kesään 1944 saakka. Urkille aihe on raskas, mutta samalla rakas. Tarinaa on kerrottu lapsenlapsille useamman kerran. Hmm. aiheesta saakin mainion taulun aikaiseksi.


(Panssarilaiva Ilmarisen hylky paikannettiin kolmen vuoden etsintöjen jälkeen vuonna 1990. Seuraavana vuonna kuusi aluksesta pelastunutta veteraania pääsi katsomaan hylkyä pienoissukellusveneellä. Hylky on ylösalaisin 25 meripeninkulman päässä Utöstä etelään 70 metrin syvyydessä. Noin 15 kilometrin päässä Ilmarisen hylystä on M/S Estonian uppoamispaikka.)

Hyvää itsenäisyyspäivää ja muistetaan kiittää sotaveteraaneja!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kynttelikkö

Eilen Irma ja Iiris laittoivat kynttelikön ikkunalle. Tuovat jouluista hohdetta taloon. Uudet pitsiverhot ovat päässeet tuolille asti ripustusta odottamaan ja niistä pääsee koko väki nauttimaan ehkä jo maanantaina.

Joululahjastressikin on alkanut. Irman pitää miettiä mistä kukakin pitäisi. Lahjat pitää siis ostaa ainakin Urho-Kaleville, Iirikselle, niin ja kenelles muille? No parhaille ystäville tietysti ja kissalle ja koiralle. Pitääkin kirjoittaa paperille muistilappu.

Tämän kynttelikön Urho-Kalevi on saanut ystävältään Iitukalta.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Meri, sinä tunteiden tulkki...

Urho-Kalevi vietti illan rakkaan harrastuksensa parissa. Maalauksen aiheena oli panssarilaiva Ilmarinen. Voi niitä muistoja, mitä tästä aluksesta Urholle tulikaan mieleen.. Mutta niistä sitten toisella kerralla enemmän.
Urhokin on noita runo-miehiä:
Meri - sinä tunteiden tulkki.
Olet armollinen ja armoton.

Olet tyyni, rauhallinen ja lempeä.
Olet raivoisa, levoton ja julma.... Enempää Urkki ei muistanut.

Urhon maalatessa Iiris ihaili itseään peilipöydän vieressä. Pappa, mitä sinä oikein mutiset siinä? Yhtä runoa vaan tapailen, sanoo Urho-Kalevi. Iiriksellä on pöydällä uusi joulukoriste, jonka oli tilannut Rutasen-pajasta. On sitten valmiina, kun aletaan laittamaan joulua taloon.



lauantai 15. marraskuuta 2014

Kahvia, kiitos.



Näin lauantaina Irmalla on tapana tarjota päiväkahvit niistä "vähän paremmista" kahvikupeista. Mahtaakohan hän odotella vieraita?
Irmalla on jo vähän tuota ikänäköä, joten silmälasit ovat tarpeen. Missähän se Urho-Kalevi  luuraa? Pitää huutaa kaffelle...











                   Urhoa odotellessa Irma tapailee Tuula T:n Kaisan kahvirunoa.

Kaisa pesi kahvipannun
kas kun teki mieli
iltahetken kahvikultaa
vatsa sekä kieli.

Oli pesty tukka, hampaat
nenä aivan kiilsi
otti vehnäspitkon siitä
viipaleita viilsi.

Eihän ilta ilman tuota
nautintoa oisi
ootti pitkin iltapäivää
kahvit taas kun joisi.

Papiljotit päätä kiersi
sädekehän lailla
sohva oli pehmeä
ja Kaisa tätä vailla.

Unten maille Kaisa-kulta
sitten vaelteli
vatsassansa hyvä olo
kupli, pyörähteli.

 


lauantai 11. lokakuuta 2014

Irma ja Iiris

Urho-Kalevin torppaan on nyt saapunut uusi asukas Irma. Irma on topakka nainen, joka on tullut huolehtimaan Urhosta, joka on sellainen tavallaan vähän aikaansaamaton ja höperö elämään yksin. (Ei kuulemma tahtonut oikein pysyä sen Iitukan vauhdissa mukana. Ovat sopineet, että ystävyys.. sydänystävyys säilyy silti Iitukan ja Urhon välillä.)

Urholle meinasi tulla oikein hätä, kun hänen tyttärentyttären tytär Iiris eräänä päivänä pöllähti kimpsuineen ja kampsuineen torpan portaille. Sanoi vain, että terve Pappa tässä minä nyt olen ja tänne minä muuten muutan. Onneksi Irma oli jo tulossa Espanjan auringon alta kotiin syksyiseen pohjolaan.

Irma on luonteeltaan lempeä, mutta tarpeen vaatiessa topakka ja napakasti sanoo mielipiteensä. Toivottavasti Urkki sopeutuu elämään naisen kanssa. Ei ole aina ihan helppoa ja varsinkaan, kun on tottunut elämään yksin.




perjantai 26. syyskuuta 2014

Rutasen rautakauppa

Eräänä iltana vähän ennen kuutta Urho-Kalevi nappasi eteisen hyllyltä kypärän päähänsä ja lähti takin liepeet liehuen Rutasen rautakaupalle.

Vieläköhän tuo ehtii perille ennen sulkemista?
Urkin suunnitelmissa oli remontoida vintin rojupuoli asuttavaan kuntoon. Eihän sitä kehtaa kellään näyttää, kun toimii lähinnä varastona.

No nythän sillä mopo keulii, kun niin kiiruusti piti lähteä :)
Rutasen rautakauppa on kuulu laadukkaista työkaluistaan ja erinomaisesta palvelusta. Urkin ostoksiin kuului ainakin vasara, saha, taltta ja ruuvimeiseli. Ja mistäs tuo sorkkarauta on tullut? Ihanko meinaat pistää vintin sileeksi? Laadusta tinkimättä, totesi Urkki kun työkalujaan ihaili. 
Kyllä nyt on miehellä hymy huulillaan. Mielettömän hieno slipoveri on Merosen Hannalta. Työkalupakinkin herra kävi itse nikkaroimassa, jotta pysyy työkalut tallessa.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014